Sinun menestyksesi on meidän menestyksemme

Haluamme auttaa jokaista käyttäjää onnistumaan entistä paremmin työtehtävissään alustamme avulla. Se on yksinkertainen ja konkreettinen tavoite, joka ohjaa meitä ja on kaiken tekemisemme perusta.

Taustamme

Taustamme Mediaflow on ruotsalainen yritys, joka syntyi kuvatoimisto Scandinavin tarpeesta luoda rakennetta ja järjestystä luovaan työhönsä suuren kuvamäärän parissa. Toimisto alkoi kehittää omaa työkaluaan, jolla voisi löytää materiaalia helpommin sekä tehdä yhteistyötä asiakkaiden kanssa sujuvammin.

Tänä päivänä Mediaflow on kansainvälinen SaaS-yritys, jonka työntekijöillä on taustaa monilta eri aloilta. Syvällinen osaamisemme kuvien, videoiden, live-lähetysten, suunnittelun ja kehityksen parissa mahdollistaa ainutlaatuiset ratkaisut asiakkaillemme. Yhdistämme asiantuntemuksemme vahvaan yrittäjyyden ja innovoinnin perinteeseen.

Ihmiset ensin – se on missiomme

”Tavoitteemme on olla parhaita huolehtimaan toisistamme, tuotteistamme ja asiakkaistamme. Vahvan innovaatioajurin avulla kehitämme teräviä, ongelmanratkaisuun tähtääviä tuotteita ja palveluita maailmanlaajuiselle markkinalle.”

Ei ole sattumaa, että missiomme ensimmäinen lause käsittelee toistemme tukemista. Me muodostamme yhdessä Mediaflow’n, ja silloin onnistumme parhaiten, kun voimme hyvin ja hyödynnämme toistemme osaamista ja ideoita.

Tule töihin kanssamme!

Uskomme yhteistyöhön, luovuuteen ja tasapainoon arjessa. Kurkista avoimiin tehtäviimme – ehkä löydät seuraavan haasteesi Mediaflow’sta.

Sivun alkuun